
Work & Stay – kokonainen elämä Koillismaalla (päättynyt)
Hankkeen toteutusaika on 1.12.2023 – 31.12.2025.
Hankkeen tavoitteet ja kohderyhmä
Hankkeen tavoitteena on hyvinvoinnin, työllisyyden ja elinvoiman lisääminen Koillismaalla sekä erityisesti syrjäytymisen ehkäiseminen, työmarkkinoille heikosti kiinnittyvien työllistymisen edistäminen ja osaavan työvoiman saannin edistäminen.
Work & Stay- hankkeen asiakkaaksi Ksakki ry:lle ovat tervetulleita kaikki, jotka tarvitsevat apua työllistymiseen tai ovat työttömyysuhan alla. Lisäksi huomioimme erityisesti täsmätyökykyisten tarpeet. Työelämäntulkit auttavat työnhaun erivaiheissa, kuten työhakemuksen teossa tai työhaastatteluun valmistumisessa. Yhdessä selvittelemme asiakkaan työkykyä ja etsimme jokaisen vahvuuksia. Työelämätulkit tulkkaavat työnhakijan ja työnantajan tarpeet ja toiveet.
Hankkeen toimintaan voi hakea olemalla yhteydessä hankkeen työntekijään. Toimintaan osallistuminen on maksutonta. Jokaisen asiakkaan kanssa toimitaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.
Rahoitus
Ryhmähankkeen kokonaisbudjetti on 2,2 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on 1,8 miljoonaa euroa. Hanke on ESR-rahoitettu.
Toteuttajat
Hankkeessa tehdään maakuntarajat ylittävää yhteistyötä, joka edistää toimenpiteiden vaikuttavuutta. Hankkeen päätoteuttajana toimii Kuusamon kaupunki ja osatoteuttajina ovat Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Ksakki ry, Posion kunta, Pudasjärven kaupunki, Puolangan kunta sekä Taivalkosken kunta.
Hankkeen toimenpiteet
Ksakki ry kehittää työelämätulkkimallia yhteistyössä Kuusamon kaupungin, Pudasjärven kaupungin, Taivalkosken kunnan ja Puolangan kunnan kanssa. Työelämätulkkimalliin kuuluu puheeksiottamisen, työpaikkajalkautumisten ja työklinikan toimintamallien kehittäminen ja pilotointi.
Yhteystiedot
Hanketyöntekijät Ksakki ry:llä
Hankevastaava, työelämätulkki
Päivi Käkelä
Työelämätulkki
Tiina Pitkänen
Työelämätulkki
Sirpa Murtovaara
Työelämätulkki
Tiina Kilpivaara
Työelämäfysioterapeutti
Riina Pelli
